Ammattitaitooni luotetaan - luotanko itse?

Koulutus on tärkeä asia. Niin lapset, uskokaa, kun täti sanoo. Eihän tällaistakaan yritysimperiumia ilman koulutusta olisi perustettu. Kahden vuoden intensiivikoulutus Rovaniemellä 90-luvun alussa antoi hyvät eväät. Usean viikkotunnin mittaiset markkinointiopit ja tuiki tärkeät baariopin tunnit loivat pohjan sille, mitä tänään on. Unohtamatta tietenkään tiedonjanoani alaa kohtaan, ja kaikkia niitä harjoittelumahdollisuuksia, joita Rovaniemi innokkaalle opiskelijalle tarjosi.

TaistoToursin ohjelmavastaavalta on usein pyydetty valmiiksi pureskeltua ohjelmaa lyhyille kaupunkimatkoille. Ohjelmapaketit niin lyhyille kuin hieman pidemmillekin matkoille onnistuu, tottakai. TaistoToursin henkilökuntaan voi luottaa. Se on korkeasti koulutettua (kuten jo mainitsinkin), nöyrää ja osaavaa. Luotto asiakkaisiin ja heidän luetunymmärtämiseen tosin joskus horjuu, siksi TaistoToursin käytäntönä on ollut, että opas on aina matkoilla mukana. Oppaat ovat kaiken edellämainitun lisäksi kielitaitoisia. Heiltä taittuvat suomi, ruotsi, englanti ja kansainväliset käsimerkit.

Urheilijat ne laittavat pokaaleita kaappeihin pölyyntymään, minä kerään henkisiä pokaaleja. Jokainen matka on uusi seikkailu ja uusi pysti. Olenkin kerännyt itselleni monta. Voi, kunpa te näkisitte ne. Yhtenä suurena työvoittona (josta oikeastikin pitäisi saada pokaali. Ja ISO) voisi pitää 11 hengen pidennettyä viikonloppua Budapestiin (maaliskuu 2011). Suurten massojen siirtely paikasta toiseen, ja vielä puheväleissä, on haastavaa kenelle tahansa. Matka oli kuitenkin onnistunut ja ohjelma lähes täydellinen. Mukana olleiden nuorten mielestä matkan kohokohta oli historiallisestikin merkittävän ravintolan, McDonald'sin, anti. Tunsin todella onnistuneeni.

Budan ja Pestin yhdistävä ketjusilta

Vaikka asiakkaiden luotto osaamiseeni on järkkymätön, luotanko itse siihen täydellisesti? Kokenutkin ammattilainen voi kohdata hankalia tilanteita. Toistaiseksi tällaiset ovat sattuneet minun kohdalleni vain unissa. Tässä lyhyt versio toissaöisestä unesta:

Olin ystäväni Bennin kanssa hotellimatkalla. Kohde oli vieras, eikä se unessa selvinnyt. Ammattilaisena olin itse hotellissa ensin tarkistamassa, että hotelli vastaa TaistoToursin vaatimaa tasoa. Sain avaimen hotellin vastaanotosta, ja sitten kohti huonetta. Hotelllista olikin tehty ihan minua ärsyyttääkseni varsin sokkeiloinen. Huonenumerointi ei ollut looginen ja hissistäkin valitsin kerroksen ihan summan mutikassa. Väärä kerros. Löysin mielestäni oikean huoneen. Avainta ei siihen tarvinnut käyttää, koska ovi oli jo näppärästi auki minua varten. Jätin keltaisen matkalaukkuni ja talvitakkini huoneeseen, ja lähdin ystävääni vastaan. 

Hankaluutta aiheutti vastaanoton löytäminen uudelleen. Kokolattiamattoiset hotellikäytävät olivat muuttuneet siirtymärinteiksi. Suksia aloin kaivata. Samoin huoneeseen jättämääni takkia. Päätinkin hakea sen takaisin päälleni. Katsoin avaimesta huoneeni numeron, 826. Löysin huoneen uudelleen. Mutta eihän siellä mitään takkia ollut. Eikä laukkua. Olin vienyt tavarani väärään huoneeseen. Mutta mihin?

Ärtyneellä mielellä, ja pettyneenä omaan ammattitaidottomuuteen, lähdin kyselemään laukkuni ja takkini perään. Pysäytin hotellisiivoojan, ja kyselin häneltä, onko tavaroitani näkynyt. Laukusta hän ei tiennyt, mutta takki näytti olevan päälläni. Tottakai. Tämähän on uni. Ilostuneena siitä, että takki oli löydetty, lähdin tallustamaan siirtymärinnettä kohti vastaanottoa. Mieltäni kuitenkin kaihersi vielä matkalaukun sijainti. 

Tässä kohtaa heräsin, eikä uni enää jatkunut. Mietiskelen kuitenkin vielä, mahdoinko löytää keltaisen matkalaukkuni ja tapasinko Bennin vastaanotossa. Toisaalta viime yön unessa pussailin erään tuttuni kanssa. Ei taida unissani olla totuuden häivää.