City of Kitchen

Kun ei pääse matkustamaan, rahaa jää tilille. Eikä sitä siellä ole tarkoitus säilyttää. Taisto päättikin, että nyt on aika. Nyt laitetaan haisemaan kaikki ne pari sataa euroa, jotka tilille ovat kertyneet. Mikä olisikaan parempi kohde kuin keittiö. Varsinkin, kun olen tällainen ruoan kanssa hassuttelija ja innovatiivinen kokki, ja keittiöremontti on edullinen kohde.

En ole ihan varma, mutta ilmeisesti keittiöni on noin 40-vuotias. Ajalta, jolloin kotini on rakennettu. Kun olimme asuneet asunnossa pari vuotta, teimme keittiölle kasvojen kohotuksen, ja siitäkin on nyt kulunut sellaiset 17 vuotta.

Vanha keittiö

Keittiöremontista olen haaveillut vuosia. Rahastahan se oikeastaan aina on jäänyt kiinni. Tai sitten kauhusta, että lattia ja kattokin täytyy uusia. Nyt pelko on väistynyt, koska tajusin, että rahaa saa pankista ja remppamiehet osaavat. Itse tarvitsee vain vähän suunnitella, ja sehän kyllä onnistuu.

Tutustuin paikalliseen nuoreen remonttimieheen muutamia vuosia sitten ystävieni Bennin ja Jeccan kautta. Perinteinen ravintolatutustuminen. Vaikka sainkin vankat suositukset työnlaadusta, pyysin nuorta yrittäjää silloin maalaamaan asuntoni käytävän seinät. Tämä oli testityö, ja sen hyväksyttyäni, odotin varmuuden vuoksi vielä monta vuotta, ennen kuin otin yhteyttä raksapalvelu Sähkövuoreen keittiöremontti mielessä.

Remontti alkoi marraskuun viimeisellä viikolla. Jouluksi kotiin aika varmasti. Ensimmäisen päivän purkuhommat sujuivat ilmeisen hyvin, koska vanhaa ei ollut enää jäljellä töistä tullessani. Hommahan edistyy hienosti. Olipa mukavaa istuskella olohuoneessa kaikkien keittiön huonekalujen ja astioiden kanssa, ja odottaa, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Purettu keittiö

Ruokahuolto oli hieman haastavaa remontin aikana. Töissä toki pystyin kasaamaan gourmet-annoksia tavalliseen tapaan, mutta töiden jälkeen olin aika pitkälti ulkoruokinnassa. Miksipä ei, koska rahaahan sieltä pankista sain.

Muutamien seuraavien remppapäivien aikana tapahtui toki kaikenlaista, mutta minä tietenkin vanhana nikkarina ajattelin, että kaiken pitäisi tapahtua tuplanopeudella. Uuden hienon katon sain kolmannen päivän päätteeksi. Sekä tiedon, että sähkökaapissa on ollut joskus jotain kosteutta. Vesi ja sähkö yhdessä eivät ole paras yhdistelmä, joten harmaan hiuksen kasvatan tällekin. Herra Sähkövuori lohdutti kuitenkin, ettei koko asuntoa tarvitse tämän takia räjäyttää.

Jonkinlainen sähkölaitekarma tästä ilosta kuitenkin koitui ja tv lopetti kanavien näytön. Tällaiselle addiktille tilannehan oli lähes mahdoton. Tuskan hiki otsalla yritin konttailla johtojen ja piuhojen perässä tupperwarekulhojen sekä juomalasien seassa. Minä en tietenkään syytä ongelmaan löytänyt, ja sainkin apua paikalliselta atk-mieheltä. Ongelma selvisi helposti ammattilaisen ollessa paikalla: digiboksi oli antanut periksi. Sinne meni Cheekin jäähyväiskeikka. Bittiavaruuteen.

Sopu sijaa antaa

Remonttia on tehty nyt viikon verran ja tilanne on lupaava. Päädyin laitattamaan lattialämmityksen keittiöön, ja nyt lattian alla on piuhaa ja päällä tasainen pinta. Seinät on maalattu ja kaappien rungotkin taitavat olla kohdillaan. Tosin asentaja on ollut joko vasenkätinen tai kahvin puutteessa, koska muutama kaapinovi oli asennettu aukeamaan väärään suuntaan. Onneksi tilanteen pystyy vielä korjaamaan. Sattuuhan sitä. Parhaillekin.

Pitää kyllä nostaa hattua herra Sähkövuorelle rauhallisuudesta ja asiallisuudesta. Itse en aina ollut täysin rauhallinen jokailtaisen viestittelyn alkaessa. En sentään kirjoittanut viestejä isoilla kirjaimilla, mutta suuri hämmästys ja ihmettely on varmasti välittynyt sanavalinnoilla. Miettimäni asiat ja tilanteet selvisivät (ennemmin tai myöhemmin) ja sain nukuttua yöni mukavasti.

Tilanne on nyt se, että remontin pitäisi olla valmis ensi viikolla. Maanantaina. Otin maanantaiksi vapaapäivän, jotta voin kannustaa viimeisissä työvaiheissa. Voi olla, että tieto vapaapäivästä otetaan sen verran vakavasti, että kaikki valmistuu jo edellisenä työpäivänä. Silloin vain sähkömies joutuisi toimimaan paineen ja minun valvovan silmän alla. Elämme jännittäviä aikoja.

Valmista tuli. Ei maanantaina, mutta torstaina. Jouluunkin on vielä viikko matkaa, joten oikeastaan täydellisesti aikataulussa. 

Valmis keittiö

Tässä se nyt sitten on. Valmis keittiö. Olen aika onnellinen. 

Kirjoitin tekstin remontin aikana, joten teksti on paikoin siinä ajassa ja hetkessä.

 

Etämatkailua

Niinpä niin. Elämme jännittäviä ja erikoisia aikoja. Varatut matkat ovat peruuntuneet ja uusia ei uskalla varata. Siispä palataan ajassa taaksepäin sinne, milloin kaikki oli vielä hyvin, eikä kukaan ollut kuullutkaan koronasta. Paitsi siitä oluesta ja lapsuuden pöytäpelistä.

Taisto Tours järjesti mulle VIP-matkan synttäreiden kunniaksi Osloon. Syyskuinen Oslo olikin mainio kohde. Mukavan kokoinen kaupunki yksin tallustella ja ihmetellä. Saavuin Gardermoenin lentokentälle perjantai-iltana, ja jatkoin matkaa Osloon junalla. Junamatka ei paljon maisemia tarjonnut, koska oli jo sen verran pimeää. Oslon lähestyessä alkoi valojakin näkyä, ja jännitys tuntui perhosina vatsassa. Ensimmäinen matka ulkomaille yksin. Hurjaa.

Syysilta oli lämmin, kun odottelin raitiovaunua Jernbanetorgetilla päärautatieaseman kupeessa. Oli jotenkin epätodellinen olo. Ihmisiä kuljeskeli ristiin rastiin, ja tajusin, että jotain outoa tässä tilanteessa on, mutta en päässyt siihen käsiksi. Hyppäsin ratikan kyytiin, ja siinä samassa tajusin, miksi tuntui niin oudolta: Oslon keskustassa ei kulkenut lainkaan autoja. Muutaman taksin ja linja-auton huomasin toki myöhemmin. Jäin pois ratikan kyydistä Tinghusetin kohdalla ja lähden etsimään hotelliani. Thon Hotel Munch löytyi varsin helposti, koska olinhan opetellut kartan lähes ulkoa. Majoituin huoneeseeni, ja lähdin takaisin kaupungille. Nälkä vaivasi ja oluttakin kaipasin.

Käveleskelin Oslon keskustassa ihmetellen autottomuutta, ja lämmintä keliä. Yllättävän nopeasti saavuin Karl Johans gatelle, ja siellä oli sitten jo muitakin ihmisiä. Oslossa valmistauduttiin seuraavan päivän maratoniin: rakennettiin aitoja ja merkittiin reittejä. Edes tässä vaiheessa en tajunnut sitä, että Taisto Toursin tekemä matkasuunnitelma seuraavalle päivälle saattaa mennä täysin uusiksi. Perjantai-illan ohjelma meni jo uusiksi, koska en halunnutkaan lähteä kuljeskelemaan pikkuisia kujia kohti Grünerlokkaa. Tekisin sen huomenna. Perjantain saldona oli kuitenkin illallinen McDonald'sissa (yllätys), kaupungin kiertelyä ja olut Cesar Bar & Cafessa hotellin kupeessa.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisessa säässä. Heräsin aivan liian aikaisin, mutta toisaalta nyt oli mahdollista ottaa takaisin kaikki se, mikä jäi näkemättä edellisenä iltana. Nautin muistuvan aamiaisen kaikkien maratoniin osallistujien kanssa ja lähdin omalle maratonille. Lähdin köpöttelemään kohti Grünerlokkaa samalla räpsien valokuvia Damstredetiltä sekä Akerselvajoen koskista. Joen vartta oli mukava kävellä päivän ollessa vasta nuori. Ingens gaten raflaavat kulmat olisivat varmasti olleet perjantai-iltana täynnä juhlijoita, mutta nyt sain tyytyä hiljaisuuteen. Jatkoin matkaa joen vartta pitkin keskustaan ja kohti Oslon Oopperataloa. Oopperatalon katolta oli hienot maisemat merelle.

Akerselvan koski

Oslon Oopperatalo

Taisto Toursin matkaohjelmassa oli seuraavana vuorossa Holmenkollen. Matkan taitoin metrolla. Nyt maisemista oli mahdollisuus nauttia ihan toisella tavalla. Holmenkollenin asemalta jatkoin matkaa kävellen muiden turistien tavoin kohti talviurheilukeskusta. Ostin muutaman postikortin ja sitten jonotin päästäkseni mäkihyppytorniin. Tornista oli huikeat maisemat alas Osloon. Kannatti jonottaa. Alaspäin pääsinkin nopeasti ziplinea pitkin. Olipa kokemus. Adrenaliini iski kroppaan vasta laskun jälkeen, joten jalat täristen yritin päästä pois laskuvaljaista. Vai johtuiko polvien notkunta siitä, että mut otti alhaalla vastaan vaalea, parrakas viikinki snackaten lite svenskaa? Mene ja tiedä.

Holmenkollen zipline ja istuva kypärä

Kun palasin Osloon (hyppäsin junasta pois Majorstuenin asemalla), tajusin maratonin vaikutukset Oslon julkiseen liikenteeseen. Sitä ei ollut. Olin suunnitellut suhaavani ratikalla ristiin rastiin, mutta nyt ratikan tilalle tulikin Adidastossut. Tossua toisen eteen vain. Tässä vaiheessa alkoi myös hahmottumaan, kuinka lämmin ilma oli. Lupailivat noin +20 asteen lämpöä säätiedotuksessa, mutta alakanttiin meni, ja tarjolla oli +25 astetta. Kiasus. Perinteisesti olin taas mustissa vaatteissa. Tietenkin.

Vigelandin patsaspuiston jälkeen hikoilin itseni kuninkaanlinnan vahdinvaihdon kautta Hard Rock Cafeseen syömään. Olutkin maistui aika mukavasti tässä vaiheessa. Survoin itseni vielä maratonporukoiden läpi raatihuoneen kulmille ja siitä kohti Tjuvholmenia. Kävin Astrup Fearnleyn museossa ihmettelemässä varsin riemukasta ja värikylläistä taidenäyttelyä. Nautin vielä museon terassilla oluen ja ihailin Tjuvholmenin patsaspuistoa sekä merta. Oi, kuinka mukavaa. Illalla kävin tunnelmoimassa Oslon ilta- ja ravintolaelämää.

Oslon raatihuone ja pienvenesatama

Tjuvholmen ja Astrup Fearnley Museum

Sunnuntaina lähdin käymään Munch museossa. Harmikseni Huuto-maalaus ei ollut esillä, ja näyttely oli varsin suppea muutenkin. Museo oli jo valmistautumassa uuteen Munch museoon, vaikkakin avajaiset ovat vasta syksyllä 2020. Kävin vielä ennen lentokentälle lähtöä tutustumassa Akershusin keskiaikaiseen linnoitukseen ja nauttimassa terassilounaan Cafe Cathedralissa Oslon tuomiokirkon kupeessa. Kyllä syyskuu on paras kuukausi.

Nyt olen siis taas yhtä kokemusta rikkaampi: yksin ulkomailla. Ja sehän onnistui. Huomasin kyllä juttelevani itselleni hotellihuoneessa aina vain enemmän. Onneksi en kuitenkaan joutunut sanaharkkaan itseni kanssa.

Syntymäpäiväjuhla

Tänä vuonna näköjään muistin tämän juhlapäivän. Arvostettu ja palkintojakin kahminut TaistoTours presents - blogi täyttää tänään 5 vuotta. Onnea!

Onnea!

Sankari juhlii aurinkovarjon alla, drinkki hyppysissään. Mansikkakakusta haaveillen.

Mukavaa kesää!

Ich bin ein Berliner

Varmaan jo osasittekin odotella tätä hullun hauskaa ja kattavaa matkakertomusta Berliinistä. Kun käy kerran vuodessa vuodessa matkalla, ei tarvitse blogiakaan kirjoittaa niin usein. Suunniteltu juttu tämäkin.

Lähdimme Bennin kanssa toukokuiselle retkelle Saksan pääkaupunkiin, Berliiniin. Nyt oli korkea testata vuonna 1992 magna cum laude approbaturin arvoisesti hallitsemaani saksankieltä sinne, missä sitä myös osataan. Kyllä olisi lukioaikainen opettajani Irma iloinen, jos tietäisi, että vieläkin muutaman sanan osaan. Guten morgenit ja guten tagenit hotellin vastaanotossa menivät kuin vettä vain. Saksankielistä tekstiä luin edelleen sujuvasti. Harmikseni en päässyt käyttämään suosikkisanaani - das Zuzammengehörigkeitsgefühl - missään yhteydessä. Se unohtui ylioppilaskirjoituksissakin. Sillä olisi varmasti tullut laudatur.

Perinteiset alkudrinkit Oak Barrelissa

Lensimme perjantaiaamuna Berliinin Tegelin kentälle, ja jo ennen aamukymmentä olimme majoittuneet päärautatieaseman vieressä olevaan hotelliimme. Taisto Tours oli valinnut hotellin ajatuksella; raitiovaunut ja lentokenttäbussit lähtivät hotellin edestä. Tuota ammattitaitoa pitää vain ihailla.

Aloitimme tutustumisen Berliiniin Spree-joen kautta. Jokiristeilyn aikana saimme kohtuullisen yleiskuvan kaupungista, ja hieman osviittaa, minne halusimme mennä. Minä sain myös ensimmäisen oluen Saksan maaperällä. Vaikka vedessä olimmekin. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta ei sentään satanut vettä. Eikä lunta. Lämpötilakin oli plussalla.

Fernsehturm joelta kuvattuna

Risteilyn jälkeen aloitimme askeltehtaan, ja suuntasimme ensimmäiseksi Brandenburger Torille ja samalla näimme hienon lasikupolisen valtiopäivätalon (Reichstag). Branderburger Torilta suuntasimme murhattujen juutalaisten muistomerkille. Matka jatkui kohti Checkpoint Charlieta, ja ennen sitä pysähdyimme ihmettelemään Berliinin muurin pätkää ja sen viereen tehtyä museota (Topographie des Terrors). Kohde oli ilmainen, joten se on taattua Taisto Tours -laatua.

Jäänne Berliinin muurista

Ensimmäisenä iltana olimme varanneet ikkunapöydän TV-tornin Sphere-ravintolasta. Maisemat olivat kohdillaan 207 metrissä, missä ravintola sijaitsi. Kuin Tampereen Näsinneulassa konsanaan, ravintola pyöri esitellen meille Berliiniä. Noin neljä kertaa illallisen aikana saimme pyörähtää. Ruoka ravintolassa oli maittavaa, ja on varmasti turhaa mainita, että viilennetty prosecco maistui kuin salmiakki suomalaiselle: hyvin.

Maku ja maisema

Vain maisema

Toisena turistipäivänä ostimme päiväliput julkisiin kulkuvälineisiin. Niillä lipuillahan muuten suhataan! Ja kunnolla. Päivän ensimmäinen kohde oli Berliinin muuri taideteoksineen eli East Side Gallery. Muuri tarjosi katutaidetta parhaimmillan, ja pienen edestakaisen kävelyn jälkeen näimme myös kuuluisan Dmitri Vrubelin vuonna 1990 maalaaman teoksen "Jumalani, auta minua selviämään tästä kuollettavasta rakkaudesta" eli Leonid Brezhnevin ja Erich Honeckerin kuuluisan suudelman.

Taisto ja pojat

Taidetta East Side Galleryssa

Päivä jatkui suhaamisella (mm. bussilinja 100) ja päädyimme Tiergartenin itälaidalle, eläintarhan liepeille. Metroasema Zoologischer Garten toi mieleen 80-luvulla ilmestyneen kirjan, Huumeasema Zoon. Se oli silloin iso juttu. Ehkä se on sitä edelleen. Me keskityimme kuitenkin kahvitteluun, mansikkakakkuun ja apfelstrudeliin Bikini Berlin -ostoskeskuksessa sekä ostoksiin. Emme toki tuhlanneet eurojamme Kurfürstendammin merkkiliikkeisiin, vaan meille kelpasi oikein hyvin Adidas-kauppa Tauentzienstrassella. Kyllä ne eurot sielläkin sai kulumaan.

Kaffi ja apfelsrudel

Taisto Toursin toimintatavat tuntien, oli tämäkin matka pullollaan kulinaristisia kokemuksia. Ilotulitusta makuhermoille. Currywurst, tuo Saksan lahja turisteille, oli uusi tuttavuus ja voi, kuinka se maisui. Tarjoiltiin se sitten posliinilautaselta ravintolassa tai syötävässä taikinakupissa ulkona. Kyllä makkara on aina makkara. Emme unohtaneet myöskään MCDonald'sin tarjontaa. Vieläkään emme pettyneet ruokavalintoihimme.

Currywurst ulkosalla

Berliini. Onhan se. Miljoonakaupunki täynnä historiaa, nähtävää ja koettavaa. Pari päivää riittää kyllä tunnetuimpien kohteiden ihmettelyyn, mutta jos haluaa pintaa syvemmälle, tarvitaan lisäpäiviä. Seuraavalla kerralla voikin huoletta keskittyä kaikkeen muuhun. Kuten esimerkiksi erilaisten currywurstien maisteluun. Ja oluttarjontaan.

Si, si - Madrid

Millainen kevät se sellainen on, ettei lainkaan kävisi Euroopan kaupunkeja ihmettelemässä? Ei minkäänlainen. Lottokone arpoi kohteeksi tälle keväälle Madridin. Tai oikeastaan kaikissa palloissa luki Madrid. Hyvin pyöritetty joka tapauksessa.

Onpa ihmeellistä

Olin ensimmäistä kertaa Kätilön kanssa matkalla. Tai ulkomaan matkalla. Partiohistoria muistaa meidän nukkuneen usealla koululuokan lattialla, ja kerran retkeilimme Rukallakin, mutta aina isommalla porukalla. Nyt testattiin kaksinolon ja ulkomaan vaikutus ystävyyteen. Hyvin vaikutti. Olisihan se aika erikoista ollutkin, jos ei 35 vuoden ystävyys olisi tätä lystiä kestänyt.

Madrid. Kyllä vaan oli iso kirkonkylä. Niin suuri, ettei meinannut sitä kirkkoakaan löytää. Eikä aina ihan hotelliinkaan. Taisto Toursin vankkumaton suuntavaisto antoi merkkejä haavoittuvaisuudestaan, mikä tietenkin huoletti seuramatkalla olevia. Kiitos nykytekniikan; puhelimen kartan avulla löysimme aina itsemme. Kiitos Madridin suuruuden, pysyimme aina Madridin kartalla. Eräs paikallinen kahvin juoja sanoi, että suur-Madridin alueella asuu noin 6 miljoonaa ihmistä. Sisso.

Joskus olimme tuossa

Hostellimme sijaitsi tietenkin tarkoin valitulla paikalla, lähellä Tirso de Molinan metropysäkkiä. Metrolle ei toki käyttöä ollut, koska meillä oli intoa ja reippaat jalat. Majapaikasta oli sopiva matka kaupungin sykkeeseen esimerkiksi Plaza Mayorille tai Plaza Puerta del Soliin. Plaza Mayorin kulmilla ihmetellessämme kaupungin menoa, meidät huomasi romanialaissyntyinen mies. Hän myi meille lähes väkisin liput turistibusseilemaan. Eipä me varsinaisesti laitettu hanttiin, mukavahan se on aurinkoisena päivänä istua avokattoisessa double-deckerissä. Hauskinta tässä tarinassa kuitenkin oli tämän miehen nimi; Turcu. Hän oli itse hyvin tietoinen Suomen kaupungista nimeltä Turku.

Linja-autokierros kesti mukavasti 1,5 tuntia. Madrid on todella kaunis kaupunki: isoja, vanhoja pytinkejä, puistoja, bulevardeja ja tietenkin paljon liikennettä ja ihmisiä. Kaunis, aurinkoinen päivä auttoi meitä saamaan todella hyvän kuvan tästä suurkaupungista. Vesisade tuskin olisi. Edellä mainittu paikallinen kahvin juoja kertoi, että edelliset kaksi viikkoa olivat olleet varsin sateisia ja epävakaita Madridissa. Kylläpä meitä nyt lykästi ilmojen suhteen.

Calle de Alcalán ja ostoskatu Gran Vian kulmaus

Fuente de Cibeles

Turistikierroksella kävimme myös tarkastamassa Real Madridin potkupalloareenan (Estadio Santiago Bernabéu). Pienehkön aidatun nurmen Real Madrid on saanut käyttöönsä jo joulukuussa 1947, ja kentän laidoille mahtuu mainiosti vaatimattomat 81 000 katsojaa. Areenan ulkopuolella pyöri paljon turisteja kameroineen, ja fanejakin, koska illalla oli kotiottelu Bilbaon atleetteja vastaan (ottelu päättyi 1-1). Tämä taisi olla muuten Taisto Toursin ensimmäinen jatkapallokatsaus.

Estadio Sandiago Bernabéu

Kaupat pullollaan jalkapalloa

Kuin ihmeen lailla turistikierros linja-autossakin saa aikaan ison janon ja sellaisen "nyt pitää kyllä päästä istumaan terassille" -olon. Terassille oli siis päästävä, ja onneksemme pääsimmekin. Pieni aukio tarjosi useamman terassin ja aurinkoa. Saimme eturivin paikat eräästä ravintolasta, ja ilmeisen hyvin teimme sisäänheittäjän hommat, koska muutaman oluen jälkeen talo tarjosi vielä yhdet. Aina on sen verran jano, ettei tarvinnut juomista kieltäytyä. Saimme samalla kirjoitettua myös terveiset kortteihin. Tosin kortteja ei ole vieläkään tipahtanut laatikoihin täällä Suomessa. Oliko se postilaatikko sittenkin roskis? Oliko niissä korteissa muuten osoitteet?

Taiston olut ja Kätilön sangria

Oliivit ja terveiset kotiin

Perimmäinen syy Madridiin lähtöön oli History of Rock -show. Alunperin ystävämme oli mukana tuotannossa, mutta muutaman sattumuksen kautta hänen retkensä harmittavasti keskeytyi. Me olimme kuitenkin innokkaina faneina matkan sekä liput jo varanneet, joten matkaan lähdettiin tästä huolimatta. Varausten peruminen ei välttämättä olisi edes onnistunut. Shown näkeminen oli nyt ehkä toissijainen aktiviteetti, mutta innolla lähdimme lilat luomissa Teatro Calderónin parvelle istumaan. Show oli oikein viihdyttävä, ja esiintyjät taitavia laulajia ja soittajia. Alkoi eteläpohjalaisenkin juntin jalka naputtamaan tahtia viimeistään siinä vaiheessa, kun Europen Final Countdownin ensisoinnut soitettiin ilmoille. Oi, 80-luvun tukkahevi.

Teatro Calderón

Seuraavankin päivän aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Kätilö laittoi poikkeuksellisesti jopa hieman suojakertoimia hipiälleen. Minä olin muistaakseni lähes valkoisena aurinkorasvasta, joka ei imeytynyt. Päivän agendalla oli tuliaiset ja shoppailu. Suuntasimme heti kohti Gran Viaa, tuota Madridin vilkasta ostoskatua. Ja siellähän oli. Kaikkea. Lisäksi vielä vähän enemmän kaikkea. Kortit vinguttuneina ja kukkarot tyhjinä oli mukava palata hotelliin (sen pidemmän reitin kautta).

Tuliaiset

Herkkuruokien ja terassioluiden jälkeen päätimme lähteä vielä illalla kulttuuriretkelle taidemuseoon. Ei sillä sinänsä olisi ollut väliä, vaikka museoon olisi pitänyt pääsymaksu maksaakin, mutta tarkan euron kuluttajina tiesimme, että museoon pääsi ilmaiseksi klo 19 jälkeen. Tosiasiassa se 10 euron pääsymaksu oli jo päivällä käytetty virvokkeisiin.

Ilmaiset liput

Aivan liian harvoin tulee käytyä taidemuseoissa. Siellä tulee heti jotenkin kultturellimpi olo. Hengitys kulkee esteettömästi ja ilmakin on raikkaampaa. Tuntuu kuin tietäisi jotain enemmän. Nyt tiesin sen verran, että Pablo Picasson Guernica löytyy kyseisestä taidemuseosta. Taulu oli huumaava. Vaikka aiheena onkin Espanjan sisällissota ja kärsimys, vaikuttaa taulu jo koollaan (3,49 x 7,77 m). Yksityiskohdista puhumattakaan. Guernicasta ei tietenkään saanut ottaa kuvia, mutta onneksi museon kaupasta sai ostaa itselleen Guernican isona ja pienenä julisteena, palapelinä ja avaimenperänä, paitana ja magneettina, postikorttina ja mukina. Itse ostin postikortin, ja pienen taulun vailla kehyksiä. Löytyi museosta toki paljon muutakin ihasteltavaa, mm. Picasson muita töitä sekä käsittämättömän tarkkoja ja paljon yksityiskohtia sisältäviä Salvador Dalín tauluja.

The Invisible Man - Salvador Dalí

The Reina Sofia National Museum

Museokierroksen jälkeen lähdimme kävelemään Madridin lämpimään iltaan. Kävelimme ja kävelimme. Yhtäkkiä olimme kävelleet osan jo bussilla kuljetusta kierroksesta, eikä kaupunki tuntunutkaan enää niin valtavalta. Kävelimme suuren puiston liepeillä ja sen halki (Parque del Buen Retiro). Tässä puistossa varmasti kaikki paikalliset viettivät aikaansa nauttien luonnosta, kasveista, kukista ja seurasta. Ja ilmeisen moni myös lenkkeili siellä. Taisivat treenata saman viikon viikonloppuna järjestettyyn maratoniin.

Yksin puiston sisäänkäynneistä

Puiston keskelle oli tehty pieni järvi, missä voi soudella ja meloa (Estanque Grande del Retiro). Järven rannalla oli hieno muistomerkki, jonne ihmiset kerääntyivät istumaan ja viettämään aikaa. Se vaikutti erittäin mukavalta hommalta.

Monumento a Alfonso XII

Niin se vaan loma loppui meilläkin, ja perjantaiaamuna olimme jo aikaisin taksin kyydissä menossa kohti lentokenttää. Lähes kohtuuhintainen aamiainen syötiin vasta kentällä, kunhan ensin olimme jonottaneet kiinalaisten kanssa check-in -tiskeille. Onneksi vain vähän väsytti ja ärsytti. Jonotuksesta huolimatta pieni onnenkantamoinen osui kohdallemme koneen EXIT-paikkojen muodossa. Me pitkäjalkaiset maailman matkaajat saimme ottaa ihan rennosti paluulennolla, eikä tarvinnut polvet suussa matkustaa.

Kätilö on ihan missinä

Nyt kysymys taas tietenkin kuuluu: milloin uudelleen reissuun? Pienesti jo suunnittelimme tulevaa, mutta katsotaan, katsotaan. Kätilön vuotuinen aurinkorantamatka on seuraavana kuitenkin edessä, joten ehkä sen jälkeen voisi aloittaa suunnittelun isommalla siveltimellä.

P.S. Käytiin MCDonaldissa.

Yksin matkalla - uhka vai mahdollisuus?

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, kävin Ahvenanmaalla. Ensimmäistä kertaa ja yksin. Yksin matkustaminen on ollut pitkään mielessä, mutta se on tuntunut vähän vieraalta. Ajattelin aloittaa yksin matkustamisen varovasti; lähelle ja lyhyeksi aikaa. Ahvenanmaa ja Maarianhamina tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta, koska se on kuin ulkomailla, on hyvä osata kieliä ja suunnitelmissa oli muutenkin olla Turussa heti loman alkuun. Ja sieltä on lyhyt matka Maarianhaminaan. Maksimoidakseni ajan käytön, otin Turusta aamulautan kohti tuntematonta. Tiukan siiderin juonti-illan ja makeiden kolmen tunnin unosten jälkeen olin enemmän kuin valmis olemaan omassa seurassani. 

Laivamatka MS Galaxylla meni hienosti. Olenhan jo reipas risteilijä. Galaxylla en aiemmin ollut matkustanut, mutta tuttuhan se laiva oli, koska sisaraluksella olen kyllä seilannut. En tiedä jännittikö yksin matkaaminen vai mikä oli, kun buffetaamiaisen jälkeen uni maistui kovin. Tai parin tunnin verran. Taisto Tours oli pyynnöstäni varannut hytin laivamatkoille, jotta saan matkatavarat pois käsistä ja tarvittaessa voin lepäillä.

Paluumatkan hytistä hieno näkymän MS Galaxylle

Maarianhaminassa majoituin Hotel Adloniin, joka on aivan terminaalin läheisyydessä. Hotelli oli pieni ja oikein mukava. Huoneestani näkyi suoraan naapuritalojen takapihat sekä iso trampoliini. Oikealle kurkistettaessa, siellä välkkyi meri. Huone uhkui päivitettyä 1990-lukua, oli siisti ja toimiva.

Hotellin yhteydessä oli sporttibaari, ilmeisesti kaupungin ainoa. Sportti ei näin massakaudella oikein kiinnosta edes telkkarista, joten keskityin enimmäkseen ruokaan ja juomaan. Sekä tarjoilijoihin. Komeita. Maistuikohan ruoka ja juoma paremmalta siksi, koska henkilökunta oli salskeaa? Ja olivatko he mielestäni salskeita vain partojen ja tatuointien vuoksi, vai siksi, että sain jutella jonkun kanssa?

Hotelli Adlon ja huone 315

Taisto Tours oli suunnitellut mukavan pyöräilypäivän heti alkuun. Vuokrasin Helkaman päiväksi ja lähdin sotkemaan. Alunperin minun piti mennä nauttimaan maisemista Maarianhaminasta etelään, mutta päätinkin lähteä kiertelemään kaupunkia. Hienoja maisemia näkyi kaupungillakin; kävelykatu, puistoja ja puistokatuja. Aurinkoinen sunnuntai oli houkutellut ihmisiä ulkoilemaan ja nauttimaan kesästä. Tungosta ei ollut, mutta ei myöskään tarvinnut olla yksin.

Helkama 10 e/päivä

Illalla menin varmuuden vuoksi tarkistamaan, olivatko tarjoilijat vielä komeita alakerran baarissa. Olivat. Siksi tilasinkin pizzan. Eihän nämä saavutetut linjat pelkällä salaatilla pysy. Pizza oli varmasti paras koskaan ravintolassa syömäni. Tai varmasti ainakin top vitosessa. Eikä tarjoilijan näyttävästi tatuoidut käsivarret vaikuttaneet tähän arvioon lainkaan.

Al Capone -pizza

Stallhagenin hunajaolutta.
Tästäkin sain kivasti jutun juurta tarjoilijan kanssa.

Pitkien yöunien jälkeen lähdin tutustumaan merenkulkumuseoon. Ajattelin, että kierrän museon tunnissa läpi, mutta toisin kävi. Kiertelin näyttelyitä innokkaana lähes kaksi tuntia. Todella mielenkiintoinen museo, eikä vain siksi, että merenkulku sivuaa työtäni aika läheisesti. Harmikseni purjelaiva Pommern oli telakalla, mutta onpa hyvä syy lähteä ensi kesänäkin käymään Maarianhaminassa. 

Museojuttuja

Ennen kotimatkaa kävin vielä kävelyllä kaupungilla ja nauttimassa noin tuhannen kalorin Ålands pannkakapalan eli paikallista ropsua vadelmahillolla ja kermavaahdolla. Jotta saisin kerätyt kalorit pidettyä itselläni, istahdin vielä Röde Orm -kaupunkijunaan ja kiersin kaupungin ympäri merituulen puhaltaessa mukavasti kasvoille ja sekoittaen jo muutenkin harakanpesäköityneet hiukseni isoksi takkupesäksi. Kesä.

Kesäilyä Maarianhaminassa

Tähän loppuun vielä muutama ajatus yksin matkustamisesta: tulee nukuttua paljon, oluen juonti on varsin maltillista, ruoka kaikissa muodoissa kiinnostaa, tarjoilijat ja muut asiakaspalvelijat ovat parhaita kavereita ja juttuhetket korvaamattomia, somepäivityksiä muiden harmiksi älyttömästi ja itsekseen puhuminen yleistyi.

Lähtisinkö uudelleen yksin matkalle? Kyllä voisin lähteä. Pitää varmasti joskus ottaa selvää, ovatko kaikki miehet kaikkialla komeita ja mielenkiintoisia siksi, että he sanovat pari sanaa asiakaspalvelutilanteessa yksin matkustavalle vai ovatko oikeastikin sellaisia. Toivottavasti seuravalle matkalle lähden kuitenkin seurassa. 

Myöhästyneet onnittelut

Ennenkuulumatonta! Ihan järkyttävää! Melkein unohdin blogini syntymäpäivän. Tai unohdinkin. Tässä kuitenkin myöhästyneet onnittelut 3-vuotiaalle taaperolle.

Kakku ja halaus

Hyvää kesää, te kaikki kahdeksan lukijaani. Pysykää vahvoina!