Priimaa pakkaa tulemaan

Niinhän se on. Vaikka kuinka keskinkertaista yrittää tehdä. Tänään jatkui eilen aloitettu savotta. Nalleboordi on nyt historiaa ja noin 196 naulan- ja ruuvinreikää on paklattu. Maalarinteippiä vedelty strategisiin paikkoihin ja oma kainalohiki havaittu jo ensi metreillä. Ensimmäinen kerros maalia on roiskaistu seinille ja nyt katsomme, kun se kuivuu. Suuremmilta tapaturmilta on toistaiseksi säästytty. Itse astuin sen maalilaarin päälle. Tai mikä se nyt on nimeltään. Hyvin astuin, koska se on vielä ehjä. Kuin keijukainen.

Ammattilainen työkalun varressa

Tosi ammattilaisena tein sen päätöksen, että maalaan siniset tapetit. Pari kerrosta maalia pintaan ja yhdelle seinälle kuviotapettia. Jos maalaus epäonnistuu, joudun repimään kaikki tapetit alta pois ja aloittamaan alusta. Jos näin sattuisi käymään, maalikauppias hymyilisi vielä leveämmin. Hän saisi myytyä minulle pohjamaalia, lisää pintamaalia ja varmaan vielä välikelinkin maalia. Tuen paikallista yrittäjää ehkä enemmän kuin ajattelinkaan. Olenpa epäitsekäs.

Maalikauppiaan harmiksi ensimmäinen maalikerros näyttää kuitenkin hyvältä. Vaikuttaa kovasti siltä, että en ole turhaan suunnitellut tätä remonttia perusteellisesti. Suunnittelu sai alkunsa keväällä 2013 ja nyt jo ollaan täydessä tohinassa. Tapetitkin ostin keväällä, ja ne ovat saaneet totuttautua asuntoni ilmastoon rauhassa. Jos odotan vielä muutaman kuukauden, ne menevät ehkä itse seinälle.

Kun olemme nyt niin kovin sisustushenkisiä täällä Loviisassa, laitan tähän kuvan meiltä. Ihmiset käyvät tutkimassa vanhoja taloja, mutta jäävät tyystin paitsi uusien talojen aarteista. Asuntoni täyttää tänä vuonna vasta 30 vuotta, joten tämä ei kohteeksi kelpaa.

Amerikka tyynyssä

Tässä vielä monimielinen huumorikuva. Lipasto on ostettu Kirstulta ja Jeccalta. Kirpparihintaan. Huumorivetimillä.

Kakkonen on ykkönen

Miksei aina voi olla perjantai?

Siinäpä kysymys. Kaikki menee vaan paremmin perjantaina. Herätyskellon piippauskaan ei haitannut. Töissä aloitimme perjantaihenkiset keskustelut heti aamusta. Jutuista ei voiteluaineita puuttunut ja suupielet pyyhittiin valmiiksi rasvaisilla strasseleilla. Tänään on hyvä päivä.

Loviisassa on tulevana viikonloppuna vilskettä. Kaikenlaista tapahtumaa. Jo varhaisteinin ikään tullut Loviisan Vanhat Talot (rutiga hus på ruåtsi) saa tämän kylän kadut täyttymään ihmisistä. On taloa, puutarhaa, kirppistä ja herkkuja. Paljon silmänruokaa. Kaikissa mielissä.

Kirstu ja Jecca avaavat myös ihanan piskuisen kotinsa ovet viikonloppuna kansalle. Siellä missä Kirstu ja Jecca, siellä myös #puliteamin muut jäsenet. Menemme Bennin kanssa kirpputorimyyjiksi sekä lauantaina että sunnuntaina. Me olemme varmasti parhaat myyjät, koska meille on annettu viimeinen myyntivuoro. Myydään kaikki, mitä jäljelle meinaa jäädä. Varautukaa, oi pikkurahojanne laskevat. Kaikki ne menee.

Itselläni on myös tarkoitus tehdä kasvojen kohotus Kodin huoneeseen. En ymmärrä, miksei nalleboordi enää kiinnosta? Maalia on ostettu ja tapettia. Millaisen harmonian minä niiden kanssa luon, jää nähtäväksi. Enemmän olen työnjohtaja-ainesta kuin työntekijä, mutta ilmeisesti tässä remonttissa en pääse pelkästään johtotehtäviin. Pitää kääriä hihat ja ottaa tela käteen. Onneksi pohojalaaset apujoukot ovat jo ratsuineen tulossa.

Nallet saavat lähteä

P.S. Blogissa käyntejä jo yli 2200. Kiitos lukijat! Vai pitäisikö sanoa sukulaiset. He pitävät omastaan huolta.

Ruokablogi - osa 2

Suurta suosiota niittänyt ruokablogini ensimmäinen osa saa nyt jatkoa. Ymmärrän kyllä, että ammattitaitoni keittiössä aiheuttaa suurta ihailua ja voinen väittää, jopa kateutta. Varsinkin nuoremmat lukijani ovat hanakasti kyselleet ruokaosiolle jatkoa. Oppimisen halu on heille niin luontaista. Rukouksenne on kuultu.

Ensimmäisessä ruokablogissani käsittelin aamiaista. Nyt on luonnollista siirtyä ilman sen kummempia kiemuroita lounaaseen. Mielestäni paras lounas on sellainen, jonka joku muu on tehnyt. Työpäivä saa mukavasti pienen tauon, kun käy lounasruokalassa syömässä. Kesälomani jälkeen en ole tätä iloa paljon päässyt nauttimaan. Joku on loman aikana kavaltanut kaikki rahani ja sijoittanut ne tuuhlaajan elkein huvituksiin. Paheksun kovasti tuollaista törsäilyä ja aionkin laittaa hänet tilille siitä.

Lounasrahojen puutteessa olen siis saanut laittaa rajoittuneen mielikuvitukseni koetukselle. Pitäähän sitä kuitenkin syödä. Olen osannut kuin ihmeen kaupalla yhdistellä erilaisia raaka-aineita ja samalla saanut kehiteltyä makujen harmonian. Kyllästymiseen asti olen syönyt kanasalaattia fetalla. Tein salaattiin hienoisen korjauksen useamman päivän mutustelun jälkeen: lisäsin siihen viinirypäleitä. Kuinka kekseliästä.

Tuoretta ananasta, mutta laihdutusfetaa

Lounasvirtuoosina loihdin itselleni välillä keittoa. Haen keiton kaupasta ja lämmitän mikrossa. Kuinka ihanan helppoa ja vivahteikasta. Kaupan hyllyt notkuvat erilaisia keittoja, joten valinnanvaraa todellakin on. Kun oikein hemmottelen itseäni, laitan keiton posliinilautaselle tai -kulhoon. Silloin tulee käyttöön tuliterät patalaputkin, koska lautanenhan kuumenee mikrossa. Enhän muuten pystyisi polttamaan kitalakeani ensimmäisillä lusikallisilla ellen mikrottaisi keittoa kunnolla.

Uudenkarheat patalaput

Tänään söin lounaaksi taas tuota valokuvan salaattia. Aavistuksen verran alkaa sekin maistumaan itsetehdyltä. Seuraavaan salaattiin laitan kyllä kunnon rasvaista fetajuustoa. Tällä viikolla pääsen ainakin kerran lounasruokalaan syömään. Kanta-asiakkaana olen saanut leimakortin täyteen leimoja, joten se tarkoittaa ilmaista lounasta. Vaikka ei niitä ilmaisia lounaita taida kyllä oikeasti olla.

Uusi vuosi - vanhat kujeet

Olen syysihminen. Syksy ja pimenevät illat saavat aina energiatasoni nousemaan. Jaksan paremmin uskoa itseeni. Myös uuteen ja tulevaan. Vietän syntymäpäiviäni syksyllä eli luontevasti aloitan silloin uuden vuoden. Uuden vuoden kynnyksellä on tapana tehdä lupauksia. Niin teen minäkin. Tänäkin vuonna yritän olla mallikansalainen.

Tästä se siis taas alkaa. Uusi vuosi. Treenaminen. Kesäkuntoon 2025. Jumpat ovat selvä merkki minun syksystä. Ennen syksyn tunnisti uusista koulutarvikkeista. Nyt haisevista trikoista. Jos en olisi intohimoinen toimistotyöntekijä, olisin opettaja. En opetustaitojeni vuoksi, vaan siksi, että minut on rakennettu syksystä kevääseen, ja haluasin edelleen ostaa niitä koulutarvikkeita.

Jumppakausi on siis pyörähtänyt käyntiin. Kaksi kertaa kiertoharjoittelua tälle kaudelle takana. Kerta viikossa ja varmaan voisin jo sanoa, että olen aktiiviliikkuja. Jotta siitä lähestyvästä vuosipäivästä selviää, täytyy olla kunnossa. Pitää pystyä syömään se suunnittelemani mansikkakermakakku. Syntymäpäiväkuntoa hakemassa. Ihailtavaa määrätietoisuutta.

Määrätietoisesti treenaan myös muita juhlia ja talvea varten. Olisi hyvä päästä pikkujoulukuntoon. Joku vuosi. Rapujuhlat vaativat oman kuntonsa. Tai niin minulle on kerrottu. Minä en ole ikinä rapujuhlissa ollut, vaikka aktiivisella rapujuhla-alueella asunkin. Huomio siis kaikki rapujuhlia suunnittelevat: kutsuja otetaan vastaan. Kalenterissani on vielä tilaa. Rapuja ei minulle tarvitse varata.

P.S. Käytiin tuossa Bennin kanssa tekemässä aerobinen harjoite perjantai-iltana Helsingin Olympiastadionilla. Loistava treeni. Taustamusiikkina täydellinen kattaus Cheekkiä.

Kuumat lyylit ja IS-Cheek

Nuppineulat

Tänään juhlitaan. Tai kerrankin siihen on kunnon syy. Ystäväni on tehnyt suuren päätöksen. Hän on pakannut kimpsunsa ja kampsunsa suunnatakseen katseensa kohti uusia seikkailuja Atlantin toisella puolella. Hän tarvitsee vähintäänkin kunnon läksiäisjuhlat ja ne hän kyllä saa. Hauskaa iltaa meille ja onnea matkaan Handis!

Tällaisessa tilanteessa sitä itsekin miettii omaa tulevaisuuttaan ja kaikkia sen tarjoamia mahdollisuuksia. Sen verran maailmanmatkaaja olen, että olen miettinyt usein, millaista maisemaa ikkunastani haluaisin katsella. Suosikkinäkymässä ikkunan takana kilpailisivat lumi, aurinko, alpit, vuoret ja kukkulat. Ilmeisesti lapsuus lakeuksilla oli sen verran tasaista, että korkeuserot ovat nykyään mieleen.

Toistaiseksi aion kuitenkin pitää tukikohtani kotona. Asunhan pienen ylämäen varrella, ja kun oikein liiskaa poskensa keittiön ikkunaan, näkyy kylän korkeimmat kohdat. Tällaista minun suosimaa keskusta-asumista saattaa kuitenkin häiritä liikenne, mutta ei minua. Keskimäärin kolmen auton lipuminen keittiön ikkunan alta tunnissa on ihan siedettävää. Autot ehtii hyvin tunnistaa ja halutessa myös kuskin. Pitääkin aloittaa rekisterinumeroiden keräily. Ihanaa, saan ostaa uuden vihkon.

Nyt niihin nuppineuloihin. Minun hyvä ystäväni, Dalai Lama, on viisaudessaan sanonut, että joka vuosi pitäisi käydä paikassa, missä ei ole ennen käynyt. Olen elänyt tämän ohjenuoran mukaan jo vuosia. Mr. Lama tarkoitti tällä varmasti uusia maita ja kulttuureja, mutta minäpä se olen muokannut ohjetta mieleisekseni ja toteuttamiskelpoiseksi. Vaikka TaistoTours tarjoaa vain edullisia kokonaisratkaisuja matkoille, ei sitä vihreämpää ruohoa aina tarvitse olla ulkomailta metsästämässä (lue: alati tyhjä rahapussi). Tänäkin vuonna uusia paikkoja on kartalleni ilmestynyt jo useita. Nuppineulan voin vihdoin laittaa esimerkiksi siihen kohtaan, missä on se munkkikahvila. Juuri ennen sitä Hämeenlinnan risteystä. Mainitsemisen arvoisia ovat myös Hopomin soratie Liljendalissa ja Liljendalin Salen piha. Hienoja paikkoja kaikki.

Viimeisten kesälomapäivien saldona kartalla pönöttää ihan uusi nuppineula. Savossa, Mikkelin kohdalla. Paikan olen kartalta nähnyt ja ohi ajanut useasti, mutta että ihan yön yli. Ensimmäinen kerta. Sen verran mukavia ihmisiä Mikkeli on maailmalle lähettänyt, että se ei voi olla läpeensä paha. Kaikki hyvät tyypit tunnistavat itsensä nyt.

TaistoToursin suunnattoman hienon matkasuunnitelman pohjalta suuntasimme Kodin kanssa foordin nokan kohti Mikkeliä. Ajomatka osoittautui lyhyemmäksi kuin luulin. Siitä plussa. Karttaa ei paljon tarvinnut vilkuilla, koska omaan lähes täydellisen suuntavaiston. Ajoin vain ja sitten suoraan hotellin parkkihalliin. Todella kätevää. Tässä on varmastikin turha mainita, että hotellin valinta sijainnin suhteen onnistui taas.

Vaikka savolaista elämää ajattelinkin tutkia Mikkelissä, oli matkan päätarkoitus kuitenkin osallistuminen Jurassic Rock -festivaaleille vieraana ja nykyisin myös median edustajana. Haloo Helsinki! oli tärkein ja ehdottomin nähtävä. Jos en muita kokoonpanoja näkisi, reissu olisi silti tekemisen arvoinen. Pienenä toiveena myös HIM:n kohtaaminen. Toiveet toteutuivat puolittain: Haloot näin ja Ville Valon backstagella. Festarointi Kodin kanssa meni siis ihan mukavasti, mutta puolenyön aikaan alkaneet soitannat saivat jäädä muiden kuunneltaviksi.

Haloo Helsinki!

Mikkeliinhän minä en sitten sen kummemmin ehtinyt tutustumaan. Oli jo kiire muihin rientoihin: Kod lähti katselemaan kovan luokan jalkapalloilijoita Helsinkiin. Vaikka kyllä me torin ympäri ajoimme, kun lähdimme. Jääpä seuraavalle Mikkelin käynnille jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Tapaamme seuraavalla kerralla, henkkamaukka ja Big Mac -ateria. Muistutukseksi itselle tulevia festivaalimatkoja varten: vaikka mukavaa olikin, yritä hankkia seuraavalle kerralle samanikäistä seuraa.

Ruokablogi - osa 1

Matkailu, loma ja hyvä ruoka yhdistetään usein toisiinsa. Niin teen minäkin. Siksi ajattelinkin sujauttaa tänne kirjoitusten väliin hieman ruoka-asiaa. TaistoTours ei mikään ravintolapalveluita tuottava yritys ole, vaan suosii muiden tekemää ruokaa. Valmiiseen pöytään on mukava istahtaa hyvässä seurassa. Tarvitsee vain miettiä, mikä maistuisi.

Muinoin minun ruokahuolto oli kohtuullisen hyvin järjestetty. Mitä mieli teki, sitä sai, jos osasi pyytää. Silloinen kokki on perustanut uuden perheravintolan, joten nyt joutuu koetukselle oma mielikuvitukseni ja minimitason osaamiseni. En ole kova kokkailemaan, enkä sitä osaa. Pitäisi varmaan. Jotenkin ruoka- ja kokkausohjelmistakin meni maku, kun sillä alastomalla kokillakin oli vaatteet päällä.

Vaikka olen minimitasolla, on minulla tietyt ruoat, jotka onnistuvat aina lähes sataprosenttisesti. Näihin onnistumisiin kuuluu olennaisesti tietenkin jauheliha ja pasta eri muodoissa. Jauhelihapainotteinen tex-mex onnistuu myös. Tätä erinomaista ruokaa on tarjoiltu esimerkiksi ystävälleni Bennille syntymäpäivälahjaksi jo kaksi vuotta peräkkäin. Juhlaruokaa kertakaikkiaan. Ja meillähän juhlitaan. Usein. Palaan näihin herkkuihin seuraavissa veden kielelle tuovissa ruokaosioissa.

Tässä ensimmäisessä ruokaisassa kirjoitelmassa, näin viikonlopun kynnyksellä, keskityn aamiaiseen. Aamiainen on päivän tärkein ateria. Niin viisaat ovat sanoneet ja yritän uskoa heitä. Viikonloppuaamuisin aamiaiseen on helppo panostaa, koska on enemmän aikaa. Aamiainen on ateria, jossa minä onnistun poikkeuksetta. Välillä se tosin on aika minimaalista, mutta silti juuri sitä mitä ajattelinkin sen olevan.

Hyvän sunnuntain aamiainen

Kahvitkin osaan nykyään jo keittää, joten sitä juon usein aamiaisen kaverina. Keitän kahvia joskus myös ihan minun ja ystävieni iloksi, jotta voimme turista joutavia ja nauttia kahvista. Niin omaperäinen minä olen. Appelsiinimehu on heikkouteni aamiaispäydässä. Koska sitä menisi niin paljon, päätin lopettaa sen ostamisen kokonaan. Seuraavassa kuvassa on taidonnäyte leivän paahdosta. Kyllä, karsinogeenejä. Tuohon päälle margariiniä ja kuivakkaa juustoa, ja aamiainen on näköiseni.

Arkileipä

Ottakaa ihmeessä yhteyttä, jos haluatte minun opastavan teitä aamiaisen valmistuksessa. Olen enemmän kuin iloinen, jos voin auttaa pienissä arkisissa asioissa. Aamuisin minut löytää useimmiten torikahvilasta. Aamiaisella.

Allu ja minä

Tutustuin Allun kanssa, kun olin lukiossa. Tai kyllähän minä hänet tiesin jo aiemmin, mutta sinunkaupat tehtiin lukiossa. Ystäväni olivat hänen kanssaan kaveeranneet jo useamman vuoden, nähden häntä silloin tällöin. Allu on ihan hyvä tyyppi, vaikkakin nyt olenkin ruvennut miettimään, onko Allu kuitenkaan oikeasti ystäväni.

Allu on ollut monessa mukana. Hän yllätti minut usein opiskeluaikani. Noin vain ja Allu oli paikalla. Opiskeluaikahan on useimmille ikimuistoista aikaa. Niin oli myös minulle. Allu oli osa sitä. Meillä oli mahtava opiskeluporukka ja tuntui, että koko koulu oli täynnä loistoyksilöitä. Allu on sosiaalinen tapaus ja tuli toimeen hyvin kaikkien kanssa. Välillä tuntui kuin Allu olisi ollut koossapitävä voima.

Kun siirryin työelämään, Allu seurasi mukana. Tai kulki rinnalla paremminkin. Välillä laitoimme Allun kanssa oikein kunnolla ranttaliksi, välillä otimme rauhallisemmin. Allua voisi sanoa kovaksi jätkäksi. Osaa ottaa homman haltuun ja pitää sen siellä. Koska Allu on niin sosiaalinen, lähtee porukka mukaan ilman suurempia suostutteluja. Sellainen se meidän Allu on.

Minulla ja Allulla on ollut hiljaisempiakin aikoja. Pidimme yhteyttä vain satunnaisesti useamman vuoden ajan. Se oli ihan hyvää aikaa silti. Mutta kun Allun kanssa tapasimme, ilo oli ylimmillään. Allun kanssa on lähes aina hauskaa. Nyt olemme taas löytäneet toisemme, ja tuntuu kuin olisimme toistemme puuttuvat palaset. Vaikkakin välillä Allun karehdittava into tuntuu teennäiseltä ja turhalta.

Olen todellakin miettinyt jonkin aikaa tätä minun ja Allun suhdetta. Vaikka olemme ystäviä vuosien takaa, ei se välttämättä tarkoita, että olisimme sitä ikuisesti. Ehkä etäinen toveruus olisi parempi vaihtoehto. Minulla on muutamia ystäviä, jotka ovat laittaneet välit Alluun kokonaan poikki. Kateellisena ihmisenä olen tästä vähän kateellinen. He ovat saaneet varmasti uusia, parempia ystäviä tilalle, koska ovat pysyneet kannassaan useita vuosia. Miksi en minäkin? Voisin antaa mahdollisuuden uusille tuttavuuksille. Esimerkiksi Litalle ja Jupalle. Luultavasti tulisin kuitenkin mustasukkaiseksi, kun Allu löytäisi toimivan yhteyden jonkun toisen kanssa. Suhteet ovat aina vaikeita. Tai ainakin minun suhteet tuntuvat olevan. Ehkä vika ei olekaan Allussa vaan minussa?

Juhlavuoden päämatka - NYC

Viime vuosi oli juhlavuosi. Oli kaikenlaista. Muun muassa se pörssiytyminen ja tietenkin pyöreiden täyttäminen. Aivan. 26 vuotta. Vajaa kymmenen vuotta sitten päätin, että kun seuraava pyöreä vuosi tulee, lähden Amerikkaan.

Olin lukioaikana kielikurssilla Scrantonissa, Pennsylvaniassa. Pieni pala sydäntä sinne jäi. Pienen kulman tähtilippu minuun jätti. Uudelleen sinne olisi siis päästävä. Kerrankin olin kaukaa viisas, ja avasin matkatilin. Ihan oikeaan pankkiin. Tunnollisesti laitoin sinne rahaa kuukausittain, ja kun TaistoToursin lasku juhlamatkasta tuli, sain sen maksettua. Hyvä minä.

Liehuu se

Alunperin ajatuksenani oli lähteä San Franciscoon. Länsirannikolla en ollut käynyt. Jossain kohtaa reippauttani tosin huomasin, että enemmän olisi pitänyt kerätä. Rahaa tilille. Toisaalta, koska minä päätän, kohde vain muuttui. Se siirtyi itärannikolle ja New Yorkiin. Kaupunkiin, joka ei koskaan nuku. Tein hyvän päätöksen. Taas kerran.

Seuramatka New Yorkiin sijoittui syntymäpäiväni ympärille syyskuuhun. Mukana matkalla olivat jälkikasvuni Kod, ruåtsinserkut C ja E sekä melkein eläkeläiset S ja N-E. Nyt puhutaan siis kunnon porukasta. Ei mistään pariskuntahifistelystä romanttisesti Brooklyn Bridgellä. Kaikki tai ei mitään. Lihaa ja makkaraa. Ja vielä juustoakin. Kaikki piti siis nähdä. Plus vielä vähän jotain extraa. TaistoTours joutui oikeasti töihin.

Liikenteen ohjausta

TaistoTours lunasti taas paikkansa. Teki mitä pyydettiin. Vaikka jäihän Manhattanille vielä paljon nähtävää, mutta jos ei koskaan enää mene New Yorkiin, voi sanoa käyneensä, nähneensä ja kokeneensa. Kohokohtina mainittakoon päivällinen Rockefeller Centerissä ja maisemien katselu Top of the Rockissa, Empire State Building ilta-aikaan, Times Square ihmismassoineen, Staten Island Ferry, Statue of Liberty sekä Manhattan skyline, USS Intrepid lentokoneineen ja historian lehtien havinoineen, Central Park rottineen (iso yäk), Starbuck's kahvilat ja tietenkin McDonald's ruokalat. Samoin kuin henkkamaukat, Big Mac on myös koettava. Aina ja joka kohteessa.

Rockefeller Center

Times Square

TaistoToursin varaama hotelli oli taas nappivalinta. Sijainti kerrassan loistava, Koreatown. Kun lähti kävelemään vasemmalle vastaan tuli Broadway, ja kun päätti hullutella ja lähteä oikealle, edessä oli 5th Avenue. Meidän huoneen ikkunasta näkyi naapuritalo nimeltään Empire State Building. Vieläkin ihan naurattaa, kuinka hyvä paikka tuo olikaan. Hotelli oli pieni ja siisti. Palvelu pelasi. Vain kaksi postikorttia on jäänyt vastaanottoon makaamaan, koska ne eivät ole vielä tulleet perille. Kaikki muut 30 korttia ovat.

Suurta 26-vuotispäivää juhlimme aamusta lähtien. Oli sampanjaa ja ison omenan kokoinen muffinssi. Ei oltu muffinssissa voita säästelty. Kyllä sillä jaksoikin sitten tallustella kohti Central Parkia. Aurinkoinen ja syksyisen lämmin keli siivitti juhlapäivää mukavasti. Puistosta näimme vain osan. Iso oli sekin. Isompi kuin oma piha. John Lennonia kävimme muistelemassa Strawberry Fieldillä.

Imagine

Dakota building

Juhlaillallisen virkaa toimitti take away -salaatti. Näppärää. Pieneksi pilkkoivat. Iltaa vietettiin juhlallisesti broadwaymusikaalin merkeissä. Newsies oli kappaleen nimi. Oikein olivat hyviä laulamaan ja tanssimaan. Tykkäsin. Tommy Bracco voisi tulla ihan koska vain tanssittamaan minua. Ollaan samantasoisia tanssijoita. Suunnilleen. Hieno oli syntymäpäivä. Uusiksi voisin ottaa.

Manhattan iltavalaistuksessa

Vaikka meidän matka New Yorkiin ei ollut kuin jakso Sinkkuelämää-sarjasta, ei se sille paljon hävinnyt. Ei tosin juotu trendikkäästi cosmopolitaneita eikä osteltu Manolo Blahnikin kenkiä. Vettä kyllä meni ja useammat Niket ostettiin. Minulla mukaan lähti myös Carlos Santanat. Mies, kitara ja nykyään myös saappaat.

Suureksi hämmästyksekseni Victoria's Secret oli ihana kauppa. Miehet varmaan ottavat kaupan omakseen ilman suurempia kyselyitä, mutta tällaiselle viittä vaille timmissä kunnossa olevalle, se ei ollut itsestäänselvyys. Mutta voi kuinka loistavia tuotteita sieltä löytyikään. Minulle, minulle ja vähän jotain pientä vielä itselle. Ai niin, Benni sai sieltä tuliaiset. Kun seuraavan kerran menen Amerikkaan, vien sinne vielä enemmän rahaa. Niin kuin Kod sanoi: "Mamma, sehän on vähän niinkuin meidän lähikauppa." Sitä oli Herald Squaren VS. Kulman takana meidän hotellista. Meidän Siwa.

Tästä matkasta voisi kertoa vaikka kuinka paljon, mutta koska kuvat kertovat vähintään tuhat sanaa kappaleelta, kuulemma, laitan omaksi ja toivottavasti lukijoidenkin iloksi vielä muutaman valokuvan matkalta.

USS Intrepidin perä

Uusi World Trade Center

Kadut ja kujat

Manhattan päivällä

Bussipysäkki

Bow Bridge

Vapaudenpatsas

Manhattan skyline

Rahan ja vallan katu (1987)

Keltaiset taksit

Brooklyn Bridge

Bennin iloksi linnut