Puhdistus - viikko 2

Ristus. Täällähän alkaa olla rouhea meininki. Lukukertoja kertynyt Puhdistukselle hurjasti. Pikku hiljaa alan ymmärtää, miltä Sofi Oksasesta tuntuu. Elokuvaoikeuksista pidän palaverin luultavasti jo ensi viikolla.

Ensimmäinen puhdistusviikko, toisin sanoen proteiiniviikko, on nyt takana. Toinenkin viikko lähes. Vaikka ensimmäisen viikon sunnuntaiaamun vietin vatsakivistyksen kanssa, viikko meni kuitenkin aika mukavasti ja helposti. Näläntunne pysyi poissa kuin ihmeen kaupalla. Join muutaman kupin kahvia viikon aikana, ja se valvotti enemmän kuin yleensä. Muutaman yön toisaalta nukuin selvästi sikeämmin kuin yleensä. Ei tarvinnut kelloa vilkuilla. Vatsakivun viisaammat sanoivat johtuneen epäpuhtauksien lähdöstä liikkeelle. Eniten mietitytti, selviänkö tämän puhdistuksen pelkästään neljän tunnin kivulla. Kyllä varmasti vielä johonkin sattuu. Sekin sitten johtuu epäpuhtauksien matkasta. Toivottavasti.

Maanantaina meillä oli ensimmäinen punnitus. Hyvillä mielin laitoin itseni mitattavaksi. Tunnelma lässähti välittömästi. Viime viikon harmoninen olo oli poistiessään. Vitutus iski kuin salama. En varmaankaan punniintunut oikein. Tässä täytyy olla virhe. Elopainoa oli lähtenyt himpun verran, mutta mittausten mukaan ihan väärässä muodossa. Kyllä korpesi. Turhaanko olen vältellyt nakkeja, salmiakkia ja sitä skumppaa? Kotipuntari sentään oli painon suhteen myötämielisempi. Uskon sen olevan oikeassa. Pienen ilonpilkahduksen antoi se, että vatsamakkara on vetäytynyt. Kotimittaus tiesi senkin. Eihän tässä muukaan auta kuin painaa leuka rintaan ja madella kohti uusia pettymyksiä. Pitäisi kuulemma olla armeliaampi itselleen. Pyh. Sillä armeliaisuudellahan tämä kroppa on tähän tilaan saatettu.

Seuraavat kolme viikkoa on tarkoitus jatkaa proteiinipitoista päiväohjelmaa. Nyt lisämakuja aterioille antavat kasvikset ja salaatit. Niitä olikin jo ikävä. Eikä siinä vielä kaikki: joka päivä saan syödä yhden omenan. Hemmottelulle ei tunnu tulevan rajaa. Pari proteiinipäivää viikkoon pitää kuitenkin sisällyttää. Pysyy aterioinnit kurissa. Tästä viikosta lähtien saan myös liikkua normaalisti. Viime viikko menikin joko tasahypyillä tai kontaten.

Ruoka on siis maistunut. Ainahan se minulle maistuu, miksi tapahtuisi poikkeus? Ensi punnituksessa olen varmaan saanut kaiken takaisin, mitä muka tällä kertaa lähti. Niin hyvin maistuu. Varsinkin kasvikset, koska niitä ei ole saanut syödä. Höyrytetty porkkana ei ole varmasti ikinä maistunut niin hyvältä kuin maanantain lounaalla. Ensipuraisu. Omenakin maistui makealta. Kuin sokerilta.

Salaattia ja hötteitä.

Viikkoon tulee järjetön määrä keittiötunteja kuuriin kuuluvien ruokien kokkailun vuoksi. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin se on kyllä suuri miinus. Paras ruokahan on jonkun toisen tekemä. Sosiaalinen elämä on nollassa, koska paistinpannu ja lasta ovat vallanneet illat. Omien ruokien lisäksi teen jälkikasvulleni vielä eri ruoat. Onneksi on sosiaalinen media. Lisäksi saan kiittää jokaista ihanaa mussukkaa, jotka vielä jaksavat vastailla viesteihini. Jatkakaa samaan malliin. Ja kiitos.

Iltamunista en luovu.

Tällä viikolla katkaisin orastavat juureni sohvaan ja menin jumppaan. Olen saanut palautetta liian korkeista sykkeistä, ja nyt tsemppasin ja tarkkailin sykemittaria tiuhaan. Syke ei alene sillä tiukalla katseella, huomasin. Jos olisin halunnut sykkeen alemmalle tasolle, olisi pitänyt keskeyttää tekeminen. Ehkä sopivan tason voi saavuttaa vain laittamalla trikoot jalkaan? Ne haisevat jo valmiiksi. Tunnelma olisi varma. Saattaa olla, että reippailu raikkaassa syysilmassa tekisi hyvää sykkeelle. Kokeilen varmasti joskus. Nyt sataa.

Olen miettinyt oikeastaan joka päivä, onko minulla joitain mielitekoja. Jos ei saa, tekee enemmän mieli. Eikö se niin mene? Erilaisia makuja on tullut mieleen, kuten erimerkiksi kunnon ruskeakastike, salmiakki, ja se suklaapatukka, jonka nimeä en enää muista. Niitä myytinn 1980-luvulla. Heikkilän K-hallin karkkihyllyn alaosassa. Leipääkään ei ole tehnyt mieli. Olen vähentänyt leivän syömistä jo pitkään, joten siinä mielessä tämä ei ole suuri ihme. Mutta sitten tuli tiistai. Tai leipää ei edelleenkään tehnyt mieli, mutta Kod oli tehnyt koulussa sämpylöitä, ja toi niitä myös kotiin. En kestä. Paitsi kestin. Sydän pakahtui ilosta ja onnesta, mutta kuitenkin särkyi, kun jouduin sanomaan, etten voi herkkusämpylää syödä. Laitoin sämpylän pakastimeen odottamaan. Syön sen sitten myöhemmin, puhdistuksen jälkeen. Huuhdon sen alas kuohuviinillä.

Viikon positiiviset: vatsamakkara on pienentynyt, onneksi omistan Tupperwarekippoja ja astianpesukoneen, minään päivänä ei ole vituttanut koko päivää ja sämpylä odottaa pakastimessa.